Minun matkani

Matkani tämän työn äärelle ei ole ollut suoraviivainen, vaan elämän ihmetysten muovaama. Olen aina ollut kiinnostunut ihmisestä, hyvinvoinnista ja siitä, miten arjesta voisi tehdä kevyempää ja merkityksellisempää.

Kuljin ensin pitkään liike-elämän polkua. Valmistuin henkilöstöjohtamisen tradenomiksi ja työskentelin pankkialalla asiakaspalvelussa sekä valmentajana. Työ opetti minulle järjestelmällisyyttä, vastuunkantoa ja ihmisten tukemista käytännön tilanteissa – taitoja, joista on tänään valtava hyöty ihmisten rinnalla kulkemisessa.

Elämä pysäytti minut, kun sairastuin uuvuttavaan kipuoireyhtymään. Toipumisen ja hyväksymisen matka oli pitkä ja kokonaisvaltainen – sekä kehossa että mielessä. Kun oma jaksaminen horjuu, joutuu väistämättä pysähtymään olennaisen äärelle: mikä on oikeasti tärkeää, mikä kannattelee ja millaista elämää haluan elää.

Olen yhä omalla kipumatkallani. Se, mikä on muuttunut, on suhtautumiseni kipuun ja elämään. Nykyään minä johdan kipua eikä toisinpäin. Epätoivo ja suru ovat vaihtuneet iloon ja toiveikkuuteen. Uskon siihen, että lopulta asiat aina järjestyvät. Elämällä on uskomaton kyky kannatella ja nostaa meidät yhä uudelleen, lisäten luottamusta ja vahvistaen sisäistä voimaa – kunhan uskallamme avata silmämme kaikille sen ihmeille.

Viime vuosina olen kulkenut rinnakkain toipumisen ja uuden suunnan rakentamisen polkua. Saatoin loppuun tulevaisuuden liiketoiminnan johtamisen ylemmän korkeakoulututkinnon (MBA), joka vahvisti ymmärrystäni merkityksellisestä työstä, kestävästä johtamisesta ja ihmislähtöisestä muutoksesta. Uskon, että tulevaisuudessa tarvitsemme inhimillisiä resursseja enemmän kuin koskaan – erityisesti maailmassa, jossa teknologia ja tekoäly ottavat yhä suurempaa roolia.

Kipumatkani muutti arvojani pysyvästi. Suorittamisen tilalle tuli lempeys, kuunteleminen ja syvä ymmärrys siitä, että keho ja mieli kulkevat aina yhdessä. Tänään voin sanoa olevani kiitollinen kivulle – sillä juuri se avasi silmäni elämän herkkyydelle, kauneudelle ja sille, mikä on aidosti merkityksellistä.

Tämä oivallus johdatti minut opiskelemaan yin-joogaohjaajaksi, HLF® Elämänhallinnan ohjaajaksi, sensomotoriseksi valmentajaksi ja FasciaMethod-ohjaajaksi. Syvennän parhaillani osaamistani ratkaisukeskeisen lyhytterapian opinnoissa ja toimin Suomen Ammattijärjestäjät ry:n jäsenenä.

Oma kokemukseni kuormituksesta, palautumisesta ja elämän uudelleen rakentamisesta näkyy vahvasti tavassani kohdata ihmiset. Uskon rauhaan, hyväksyntään ja käytännöllisiin, arkea aidosti helpottaviin ratkaisuihin. Haluan luoda tilan, jossa voit hengittää vapaammin, selkeyttää ajatuksiasi ja löytää uudelleen omat voimavarasi – ilman suorittamisen painetta.

ADHD-diagnoosin saaneena ja ADHD-lapsen äitinä ymmärrän myös neuroepätyypillisyydestä johtuvia elämänhallinnan haasteita syvästi ja henkilökohtaisesti.

Avec Leena syntyi halusta yhdistää kaikki oppimani: arjen järjestäminen, lempeä kohtaaminen ja kokonaisvaltainen hyvinvoinnin tukeminen. Uskon, että pienetkin muutokset voivat muuttaa elämän suuntaa. Sinun ei tarvitse jaksaa yksin – kuljen rinnallasi kohti selkeämpää, kevyempää ja omannäköistä elämää.

Rakkautta sinulle, Leena <3

Uskon, että pienetkin muutokset voivat muuttaa elämän suuntaa.

Varaa aika kartoitukseen.

Varaa alla olevan linkin kautta maksuton kartoituspuhelu, jossa saat tulla kuulluksi tarpeidesi kanssa. Etsimme yhdessä ensimmäiset lempeät askeleet kohti kevyempää arkea.